Helppoa elämää Koh Lantalla

Pitkiä, valkohiekkaisia ja rauhallisia rantoja tarjoava Koh Lanta täyttää matkailijan toiveet lomakohteesta, jossa on sekä rauhaa että aktiviteetteja, muita matkailijoita sekä paikallisia asukkaita. Rentoon elämäntyylin on helppo sopeutua ja sitä jää kaipaamaan kotiin palattuaan. Koh Lantalle moni palaa yhä uudelleen saaren omaleimaisen ja unohtumattoman tunnelman takia.

Koh Lantan alue käsittää kaiken kaikkiaan noin 52 saarta Krabin provinssissa, mutta matkailu on keskittynyt niistä suurimmalla Koh Lanta Yai – saarelle. Pitkulaisella Koh Lanta Yailla on upeita, pitkiä ja valkohiekkaisia rantoja yhteensä yhdeksän kappaletta, joista kehittyneimmät ja palvelurikkaimmat sijaitsevat saaren pohjoispäässä. Saaren eteläkärjen rannat ovat asuttamattomampia ja huomattavasti rauhallisempia. Sen sijaan saaren itäpuolella on vain vähän majoitusvaihtoehtoja ja palveluita, sillä parhaimmat rannat sijaitsevat saaren länsipuolella.

Koh Lanta Yain matkailuvalttina ovat rento elämäntapa yhdistettynä lomailuun rannalla ja sukellusretkiin läheisiin, kauniisiin ja elämyksellisiin sukelluskohteisiin. Koh Lanta Yain omaleimaisuutta lisäävät myös saarella asuvat paikalliset, katukuvassa näkyvät muslimit ja vanhassa kaupungissa asuvat merimustalaiset. Parhaiten rento Koh Lanta Yai sopii rauhalliseen lomailuun perheen pienempien kesken, romanttiseen kahdenkeskiseen lomaan rakkaan kanssa tai arjesta irtaantumiseen levollisessa ympäristössä. Tarpeen tullen saaren pohjoisosan rannoilta löytyy myös baareja ja istumapaikkoja illan viettoon.

Koh Lantan rannat

Koh Lanta Yai -saaren länsipuolella on yhdeksän kaunista, valkohiekkaista rantaa, joista matkailu ja palvelut ovat keskittyneet viiteen pohjoisempaan rantaan. Rantoja yhdistää koko saaren pituudelta yksi päätie, joka kiemurtelee pohjoisesta aivan saaren etelässä sijaitsevaan luonnonpuistoon asti. Kaikilta näiltä rannoilta on mahdollista ihastella auringonlaskua meren taa. Vilkkain ja kehittynein rannoista on Ban Saladanin satama-alue, jossa sijaitsee myös saaren kylän kaltainen keskusta. Täältä lähtevät myös lautat ja matkustajaveneet Thaimaan muihin osiin, kuten Phukettiin, Krabille, Phi-Phille ja Koh Lipelle. Ban Saladanissa on paljon sukelluskeskuksia, ostosmahdollisuuksia ja herkullisia, merenantimista valmistettuja ruoka-annoksia.

Valkoista hiekkaa Koh Lantalla
Valkoista hiekkaa Koh Lantalla. Kuva: Gilles Francois

Klong Dao – ranta puolestaan on suosituin lomakohde matkailijoiden keskuudessa, sillä noin 3 kilometriä pitkä valkoinen hiekkaranta on suhteellisen puhdas ja läheltä löytyy paljon majoitusvaihtoehtoja. Ranta soveltuu hyvin lapsiperheille, sillä vesi on matalaa ja rannalla on vain vähän kiviä. Phra Ae, toiselta nimeltään Long Beach, on nimensä mukaisesti 4 kilometriä pitkä ranta, jonka tuntumaan on väljästi rakennettu majoitusta hotelleista bambumajoihin. Rannalla on paljon myös vielä rakentamatonta aluetta ja pituutensa vuoksi sieltä on helppo löytää oma rauhallinen paikka auringonottoon. Long Beach on suosittu kohde sinkkujen ja reppumatkaajien parissa edullisen majoituksen ja sesonkiaikaan rannan tuntumassa järjestettävien juhlien myötä.

Toinen nuorten matkaajien suosima ranta on Klong Khong, joka on vähemmän kehittyneempi kuin aiemmin mainitut rannat. Rannalla on useita paikallisten perheiden pitämiä majoitusvaihtoehtoja, jotka ovat edullisempia ja persoonallisempia yöpymispaikkoja kuin isot hotellit. Klong Khong – ranta ei tosin ole paras mahdollinen uimiseen, sillä rantaa seuraa kivinen riutta koko rannan pituudelta. Aivan rannan tuntumassa sijaitsee yksilöllisesti sisustettuja baareja, joissa voi nauttia lämpimästä illasta kynttilänvalossa tyynyjen päällä istuen ja ihastella tähtitaivasta aaltojen lyödessä rantaan. Klong Khong – rannalta etelään päin sijaitsee vielä useita rauhallisempia ja pienempiä rantoja palmupuiden katveessa ja viidakon varjostaessa takana vuorilla. Myös nämä rannat ovat muun muassa hyviä päiväretkikohteita, mainitsemattakaan aivan saaren eteläkärjessä sijaitsevaa luonnonpuistoaluetta, jonka upeat viidakkomaisemat ovat vierailun arvoisia.

Aktiviteetit & nähtävyydet

Koh Lantan vedenalainen maailma lumoaa
Koh Lantan vedenalainen maailma lumoaa. Kuva: Ilse Reijs ja Jan-Noud Hutten

Rauhallisen ja rennon saaren maineesta huolimatta Koh Lanta Yailla on mahdollista harrastaa monenlaisia aktiviteetteja auringonpalvonnan ja rantaelämän lisäksi. Suosituimmat aktiviteetit ovat ehdottomasti snorklaaminen ja sukeltaminen, sillä lähialueen vedet tarjoavat henkeäsalpaavia kokemuksia värikkäästä vedenalaisesta maailmasta kiinnostuneille. Suosituimmat snorklausretket ovat Ko Rok – saariretki ja Four Island trip – retki, jossa vieraillaan neljällä lähisaarella (Koh Ngai, Koh Mook, Koh Chuek ja Koh Kradan). Sukeltamaan sen sijaan pääsee useiden sukellusyritysten kautta, jotka tarjoavat sukellusretkiä sekä aloittelijoille että kokeneemmillekin sukeltajille.

Koh Lanta Yain saarelta on mahdollista vuokrata kanootteja, joilla pääsee helpoiten tutustumaan saaren mangrovekasvillisuuteen ja ihastelemaan läheisen Koh Talabeng – saaren kalkkikivimuodostelmia. Koh Lanta Yain saarelta järjestetään myös kolmenlaisia kalastusretkiä, joilla pääsee kokeilemaan taitojaan ja kalaonneaan huomattavasti isompien saaliiden kanssa kuin koti-Suomessa.

Elefantilla ratsastusta Thaimaassa
Koh Lantalla voit hypätä myös norsun selkään ja suunnata viidakkoon. Kuva: _e.t

Vesiurheilulajien lisäksi saarella on hyvät puitteet myös sisämaassa järjestettäviin aktiviteetteihin. Koh Lanta Yain saarella voi samoilla luonnonpuistossa, osallistua norsusafariin, kokeilla thai nyrkkeilyä tai opetella valmistamaan thaimaalaisia suussa sulavia ruokia. Saarella on myös mahdollista opetella thaimaan kieltä tai vaihtoehtoisesti osallistua järjestetyille retkille, joissa pääsee tutkimaan lähisaarten luolia ja kokemaan seikkailumieltä luolien ahtaissa onkaloissa liikkuessa. Huomattavasti rentouttavampaa ja stressittömämpää ajanvietettä löytyy niin hotelleilta kuin rannoiltakin, jossa voi nauttia thaimaalaisesta hieronnasta. Vierailun arvoisia kohteita ovat myös merimustalaisten kylä ja Lantan vanha kaupunki saaren itäpuolella.

Voiko Koh Lantalla tehdä ostoksia?

Koh Lantan ostosmahdollisuudet ovat suhteellisen rajatut ja suurin valikoima kauppoja löytyy Ban Saladanin kylästä saaren pohjoispäästä. Vilkkaimmilla rannoilla on muutamia kauppoja ja ne tarjoavat välttämättömimmät lomailijan tarvitsemat tuotteet. Suuremmat ostoskeskukset ja ostosmahdollisuudet sen sijaan sijaitsevat parin tunnin ajomatkan päässä Krabilla.

Ravintolat & yöelämä

Ravintolatarjonta on saarella värikästä ja riippuen makumieltymyksistä ravintoloissa on mahdollista nauttia mitä erilaisimpia annoksia. Parhaimmat merenantimista valmistetut annokset löytyvät Ban Saladanin osittain merenpäälle rakennetuista ravintoloista. Myös hotelleissa voi nauttia tyylikkäitä ja tunnelmallisia illallisia kynttilän valossa. Vaihtoehtoisesti saarelta löytyy myös useita edullisempia ruokapaikkoja ja tienvarsikojuja, joissa myydään maukasta thaimaalaista ruokaa ja pientä purtavaa. Sesonkiaikaan illallista voi nauttia myös hotellien tarjoamista grillatuista illallisista, joissa ruoan grillaus tapahtuu aivan rannan tuntumassa ja ruokaansa odottavien asiakkaiden katseiden alla.

Liikkuminen Koh Lantan saarella

Tervetuloa Koh Lantalle
Tervetuloa Koh Lantalle. Kuva: Y-not

Koh Lanta Yai – saarella kätevin tapa liikkua paikasta toiseen on tuk tukit, joita löytyy helposti vilkkaimmilta rannoilta. Tosin Klong Nin – rannasta etelämpänä rauhallisimmilla rannoilla tuk tukin löytäminen voi olla vaikeampaa. Joillain kuskeilla on mukanaan tauluja, joista näkee kiinteät hinnat per henkilö/ suunta. Hinnoista voi yrittää tinkiä ja taksa kannattaa sopia ennen kuin hyppää kyytiin. Tuk tukeja on mahdollista vuokrata päiväksi, viikoksi ja kuukaudeksikin suhteellisen edulliseen hintaan ja ne ovatkin suosittu kulkuväline perheiden keskuudessa. Matkailijoiden tulee tosin huomioida, että tuk tuk ei ole sen turvallisempi kulkuväline kuin skootterikaan, joten varovaisuuteen on syytä vasemmanpuoleisessa liikenteessä.

Helpoiten saarella pääsee liikkumaan omalla skootterilla, jolloin pysähdyksiä voi tehdä oman mielen mukaan. Suurin osa teistä on hyväkuntoisia ja päällystettyjä, ainoastaan aivan saaren eteläkärjessä on vielä päällystämättömiä ja vaativampia hiekkateitä. Saarella on vain muutama bensa-asema tankkaukseen, joten tienvarsille on pystytetty kojuja, joissa myydään pulloissa bensiiniä. Skoottereiden lisäksi saarelta voi myös vuokrata autoja, mutta saari ei ole kovin iso ja osa suhteellisen pienestä tieverkostosta voi olla kokonaan autolla saavuttamattomissa. Ennen vuokrausta on suositeltavaa tarkistaa, että auton vakuutukset ovat voimassa.

Koh Lantan hotellit

Majoitusta Koh Lanta Yailta löytyy jokaisen budjettiin sopivana, sillä valinnan varaa hotellien, bungalowien, huviloiden ja asuntojen tarjonnasta löytyy. Matkailijan omat kriteerit majoitukselle ainoastaan rajaavat tarjontaa. Eniten majoitusvaihtoehtoja löytyy saaren pohjoisimmilta rannoilta ja aivan etelässä on puolestaan vähemmän tarjontaa.

Matkat Koh Lantalle

Suurimmat suomalaiset matkanjärjestäjät, kuten Aurinkomatkat ja Finnmatkat, järjestävät saarelle yhdestä viikosta useampaan viikkoon kestäviä lomapaketteja, joihin sisältyvät sekä lennot, lentokenttäkuljetus, majoitus ja oppaan palvelut. Nämä ovatkin ehkä vaivattomin tapa matkustaa saarelle. Sen sijaan jos seikkailunhalua löytyy voi lennon vaihtoehtoisesti ottaa joko Bangkokiin tai suoraan Krabille, josta voi ottaa ilmastoidun minibussin saarelle. Bangkokista Krabille lentää kolme lentoyhtiötä, jotka ovat Thai Airways, Airasia ja Bangkok Airways. Krabilta Koh Lanta Yaille kestää noin kolmisen tuntia ja matka pitää sisällään ajomatkan ja kaksi lauttamatkaa. Matkan nopeus on sidonnainen ruuhkaan lautoilla, sillä ajoittain lautalle voi olla pitkäkin jono kanssamatkustajia.

auringon lasku
Auringonlasku Koh Lantan saarella