Koh Lipe on yksi Thaimaan saariston helmistä. Aiemmin tuntematon pikkusaari on ripeässä tahdissa noussut yhdeksi snorklaajien ja rantaleijonien suosikkikohteista.

Kaunis pikkusaari

Koh Lipen saari sijaitsee Thaimaan lounaisosassa Malesian rajan läheisyydessä ja Langkawin saaren luoteispuolella. Vaikka Koh Lipe on pieni ja eristyksissä elävä saari, se on kuitenkin yksi Thaimaan saariston helmistä – ainakin mikäli asiaa kysytään matkailijajoukoilta, jotka nykyisin kansoittavat saaren rantoja.

Pitkään tuntemattomana pysytellyt Koh Lipe on noussut yhdeksi Thaimaan matkailun suosikeista, vaikka saarelle matkustaminen ei aina olekaan aivan yksinkertaista. Mainetta Koh Lipe on kerännyt yhtenä Thaimaan kauneimmista saarista, sekä etenkin ohittamattomana snorklaus- ja sukelluskohteena.

Rantakohteiden aatelia

Koh Lipeltä löytyy useita kauniita rantoja. Saari onkin tunnettu hienona rantalomakohteena.

Saarella vierailee paljon matkailijoita, joten oman maun mukaan rantapäivää voi viettää joko väenpaljouden keskellä, tai hieman hiljaisemmalla ja syrjäisemmällä rannalla. Aivan autiota hiekkarantaa Lipeltä on kuitenkin turha etsiä.

Saaren rannoista suosituin ja kansoitetuin on Pattaya Beach. Muut päärannat ovat Sunrise Beach ja Sunset Beach, eli auringonnousun ja auringonlaskun rannat.

Suosittu sukelluskohde

Koh Lipellä lomalaisten päiväjärjestykseen kuuluvat usein sukellus ja snorklaus. Saarta ympäröivissä vesissä voi uiskennella turkoosissa kirkkaudessa ja ihastella koralliriuttoja.

Hyviä snorklausmahdollisuuksia löytyy yksinkertaisesti marssimalla Koh Lipen rannoilta suoraan mereen. Sukelluskohteita puolestaan sijaitsee ympäri Adangin saaristoa.

Merivesi on kirkasta Koh Lipellä. Kuva: Flickr / magical-world / Vera & Jean-Christophe

Lähellä luontoa

Koh Lipe sijaitsee aivan luonnonpuiston porteilla. Saarelta onkin mahdollista retkeillä lähialueiden saarille nauttimaan luonnonrauhasta.

Helpoin retkikohde on aivan naapurissa sijaitseva autiosaari Koh Adang, joka on Koh Lipeä huomattavasti suurempi pinta-alaltaan. Saari kuuluu Tarutaon luonnonpustoon ja tarjoaa mahdollisuuksia esimerkiksi trekkaukselle.

Mielenkiintoinen käynti- ja retkikohde on noin 50 kilometrin päässä Koh Lipeltä sijaitseva Ko Tarutao. Saarella voi nauttia vanhan viidakon ja kallioiden kirjomasta maisemasta, sekä pongailla kilpikonnia. Koh Tarutaolle pääsee Koh Lipeltä laivakyydillä.

Ostoksia ja ravintoloita kävelykadulla

Ostospaikkoja ja ravintoloita löytyy Pattaya Beachilta kohti saaren toisella laidalla sijaitsevaa Sunrise Beachia kulkevalta kävelykadulta. Suuren suuria ostosmahdollisuuksia saarella ei kuitenkaan ole.

Koh Lipellä ei tarvitse ruokailla joka ilta samassa ravintolassa, sillä saarelta löytyy mukavasti ruokapaikkoja. Ravintoloita sijaitsee rantojen tuntumassa ja Walking Streetin varrella, ja ruokalistojen sisältö vaihtelee perinteisistä thaiannoksista kansainvälisiin ruokalajeihin.

Ranta Koh Lipellä. Kuva: Flickr/Hanumann

Rantabaareja Pattaya Beachilla

Koh Lipen iltaelämä on keskittynyt rantabaarien ympärille, joita löytyy pääasiassa Pattaya Beachin itäreunalta. Rento ilmapiiri on kuitenkin kaukana vilkkaimpien bilekohteiden vilinästä. Pattaya Beachin ohella myös Walking Street kävelykadun alueelta löytyy muutamia baareja.

Muilla Koh Lipen rannoilla baareja ei ole ja iltaelämäkin on huomattavasti rauhallisempaa.

Kävellen pääsee kaikkialle

Liikkuminen on Koh Lipellä helpointa patikkakyydillä. Jo saaren pienen koon vuoksi kävely on luonnollisin vaihtoehto. Autoja ei pienellä saarella tarvita.

Naapurisaari Koh Adangille pääsee helposti ja edullisesti venekyydillä. Sesonkiaikaan marras-huhtikuussa veneyhteyksiä on myös esimerkiksi Koh Lantalle.

Matkustus Koh Lipelle

Marraskuusta huhtikuulle Koh Lipelle pääsee monilta Andamaanienemeren saarilta. Toukokuun ja marraskuun välisenä aikana yhteydet ovat heikommat ja saarelle pääsee ainoastaan Pak Barasta.

Pak Baraan voi matkustaa esimerkiksi Hat Yain, Trangin ja Krabin lentokenttien kautta. Matka lentokentältä Pak Baran satamaan taittuu esimerkiksi bussilla, mistä matka Koh Lipelle jatkuu veneellä.

Hotelleissa on mistä valita

Koh Lipeltä löytyy runsaasti majoitusvaihtoehtoa – etenkin saaren kokoon nähden. Koh Lipe saattaa olla pieni, mutta ainakaan majapaikkatarjonnan suhteen pienuutta ei aivan heti arvaisi.

Monet saaren hotelleista sijaitsevat aivan rannan tuntumassa. Suosituimpia hotellialueita ovat esimerkiksi Pattaya Beach ja Sunrise Beach. Bungalowien ohella Koh Lipellä voi majoittua myös perinteisessä hotellihuoneessa.

Matkat Koh Lipelle

Koh Lipelle ei ole valmismatkoja Suomesta.

Lisätietoa:

Kohlipethailand.com
Minnethaimaassa.com/ko-lipe
Wikitravel.org/en/Ko_Lipe

Kuvat: Flickr / magical-world / Vera & Jean-Christophe, magical-world / Vera & Jean-Christophe, Hanumann

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *