Kaunis Koh Phi Phi

Turkoosin meren keskellä kohoaa yli parisataa metriä korkeita karstikallioita, joiden jyrkät ja pystysuorat seinämät saavat tuntemaan oman pienuutensa. Nämä seinämät aukeavat kauniiseen poukamaan ja toivottavat tervetulleeksi Koh Phi Phi Donille, Phin Phin saarista suurimmalle. Vesi on kirkkaampaa, hiekka valkoisempaa ja aurinkokin tuntuu kuumemmalta kauempana merellä, saaren omassa rauhassa.

Noin 50 kilometriä Phuketistä itäänpäin sijaitsevat Koh Phi Phin saaret, joita on yhteensä kuusi kappaletta. Luonnonsuojelualueeseen kuuluvista saarista tunnetuimmat ovat Koh Phi Phi Don, saarista ainoa, jossa on asutusta ja majoitusta, sekä Koh Phi Phi Leh, joka tuli tunnetuksi ”The Beach” –elokuvan kuvauspaikkana. Muut koskemattomammat saaret ovat Koh Phai (Bamboo Island), Koh Yung, Bida Nok ja Bida Nai.

Pienestä koostaan huolimatta Koh Phi Phin saaret tarjoavat monenlaista aktiviteettia lomailijan mielenkiinnosta riippuen ja välimatkat eivät ole suuria. Saarelle on omaleimaista kapeat, mutkittelevat kadut ja moottoriajoneuvojen puuttuminen. Tämä on omiaan lisäämään saaren rauhaa ja viehättävyyttä. Koh Phi Phi Don soveltuu sekä nuorekkaammalle reppureissaajalle kuin rauhaa rakastavalle nautiskelijallekin, majoituskohteesta riippuen.

Koh Phi Phin Rannat

Matkailu ja majoituspalvelut ovat keskittyneet Koh Phi Phi Donille, sillä luonnonsuojelualueen säädökset rajoittavat muille saarille rakentamista ja niissä yöpymistä. 8 km pitkä ja 3,5 km leveä Koh Phi Phi Don muodostuu kahdesta saaresta, joita yhdistää kapeahko hiekkakaistale. Tälle kapealle alueelle, Thon Sai kylän ympärille, on muodostunut suurin osa saaren matkailu- ja majoituspalveluista.

Koh Phi Phille ovat ominaisia pitkät, kapeahkot ja loivasti syvenevät rannat. Hienohiekkaiset rannat soveltuvat hyvin auringonottoon ja snorklaukseen, mutta saaren läheisyydessä ovat kaikki vesiurheilulajit, kuten vesihiihto ja liitovarjoilu, kiellettyjä luonnonsuojelualueiden suojelemiseksi. Rannat poikkeavat myös muiden lomakohteiden rannoista siinä, että Koh Phi Phin rannoilta puuttuvat kokonaan aurinkotuolit.

Koh Phi Phin satama. Kuva: Flickr/KTRawlings/Katy Rawlings

Phi Phi -saarilla riittää tekemistä

Koh Phi Phin luonnonsuojelualueen maisemat ovat jo itsessään näkemisen arvoiset, mutta pääsaarelta on mahdollista tehdä erilaisia saari-, snorklaus- ja sukellusretkiä ympäröiville saarille ja rauhoitetuille sukelluskohteille. Lukuisat sukelluskohteet tarjoavat monenlaista nähtävää haista kilpikonniin ja onnekkaimmat voivat nähdä vedenalaisen monimuotoisuuden myös pelkästään snorklaamalla. Tutustumisretki viereiselle Koh Phi Phi Leh –saarelle on syytä sijoittaa aamun rauhallisimmille tunneille, sillä aamu- ja iltapäivästä saaren ympärille saapuu useiden eri yrittäjien retkiveneitä ja seesteisen snorklausretken voivat pilata vilkas veneliikenne ja useat yhtäaikaa snorklaavat lomalaiset.

Yönpikkutunneille juhlimisen lisäksi Koh Phi Phi Don tarjoaa erilaisia aktiviteetteja loman täydennykseksi. Vaihtoehtoista ajanvietettä ovat mm. vuorikiipeily, melonta, kalaretket, jooga, kalliolta veteen hyppääminen ja lintujen bongaus. Pitkähäntäveneen kuskeinen voi erikseen vuokrata esim. auringonlasku- tai saariretkelle. Koh Phi Phi Donilla 186 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsee suosittu näköalapaikka upeine näkymineen. Näköalapaikalle kapuaminen kannattaa, sillä sieltä avautuu uskomattoman kaunis näkymä koko saarelle. Auringonnousun ja –laskun aikaan mukaan on syytä ottaa taskulamppu, sillä portaat ylös ovat jyrkät ja ilman eityistä valaistusta. Näköalapaikan läheisyydessä asustaa myös apinoita, joille tulisi antaa tarpeeksi omaa tilaa, jotta eläimet eivät stressaannu ja pura sitä maisemia ihaileviin lomalaisiin.

Sekä pääsaaret että lähellä sijaitsevat muut luonnonsuojelualueen saaret ja rannat ovat omiaan auringonottoon ja uimiseen, mutta matkailijan on hyvä pitää mielessä vuoroveden vaikutukset ja varautua suuriin nousu- ja laskuveden vaihteluihin. Vedenalaiset virtaukset ja aallokko voivat kesäkaudella yltyä voimakkaiksi, jolloin rannoilla on syytä noudattaa uimakiellosta kertovia merkkejä.

Sukellusta Koh Phi Phillä. Kuva: Flickr/Ilse Reijs and Jan-Noud Hutten

Palvelut saarilla

Suurin osa saarella myytävistä tuotteista on kuljetettu mantereelta, joten saaren hinnat sisältävät kuljetuksen ja täten hinnat ovat hieman muita lomakohteita korkeammat. Saarella on muutamia kauppoja, joissa tuotteet on tehty itse saarella, mutta suurin osa tavaroista on kuljetettu Phuket Townin kautta. Kauppojen ja kojujen hintoja kannattaa vertailla, sillä hinnat voivat vaihdella jonkin verran myyjästä riippuen. Hyvät tinkimistaidot omaavalla henkilöllä on mahdollisuudet saada tuotteet edulliseenkin hintaan.

Kuten myös monissa muissa reppureissaajien kohteissa, myös Koh Phi Philtä löytyy tatuointiliikkeitä, jotka ovat auki yömyöhään ja valmiit palvelemaan myös humalaisia asiakkaita. Tatuointia harkitsevan kannattaa kierrellä eri tatuointiliikkeissä ja kartoittaa palveluntarjoajien taso. Tatuointeja saa sekä bambutatuointitekniikalla että koneella tehtynä. Hinnat ovat huomattavasti Suomen hintatasoa edullisemmat.

Vilkas yöelämä tempaa mukaansa

Koh Phi Phi saarella on vilkas nuorille suunnattu yöelämä, joka alkuillasta keskittyy kaduilla sijaitseviin baareihin ja sieltä se siirtyy pikkuhiljaa useisiin rannan tuntumassa sijaitseviin baareihin. Baarit kilpailevat maksavista asiakkaista erilaisten juomatarjousten, musiikin, sisäänheittäjien ja tulishow –näytösten avulla. Vaikka varsinainen juhliminen ei kiinnostaisikaan, niin näyttävät tulishowt ovat taitavien tulitaiteilijoiden tekemänä kunnioitustaherättävää katseltavaa, jota harvemmin pääsee Suomessa ihastelemaan. Viime vuosina tosin humaltuneelle yleisölle tarkoitetun palavan hyppynarun hyppiminen ja tuli-limboaminen (takakenossa palavan kepin alittaminen) ovat vaihtuneet turvallisuussyistä valojohdoin valaistuihin versioihin. Aiemmin useat matkaajat saivat matkamuistoksi illan huvituksista ihoon palaneen jäljen, mutta nykyisin tulitaiteilut ovat jätetty yksinomaan sitä harjoitelleille esiintyjille.

Tulitanssi Koh Phi Plillä. Kuva: Flickr/KTRawlings

Liikkuminen Koh Phi Phillä

Saarella on vain muutama sivuvaunullinen moottoripyörä, jotka on tarkoitettu joko raskeempien tavaroiden kuljetukseen tai rakennustyömaiden avuksi. Matkailijan on sen sijaan helppo taittaa saaren lyhyet välimatkat kävellen. Koh Phi Phi Donin etäisyydet ovat suhteellisen lyhyitä, sillä matkat taittuvat helposti noin 10 minuutissa. Haastavuutta voi tosin ensialkuun lisätä mutkittelevat ja pienet kadut ennenkuin kylän raitit tulevat tutummiksi. Useilla paikallisilla on omat Jopomaiset polkupyöränsä, joista useimmiten puuttuu varoituskello, joten varoitusäänen voi jokainen pyöräilijä ilmaista omalla persoonallisella tavallaan.

Matkatavaroita varten useilla majoituskohteilla on satama-alueella omat kärryt, joihin majoittujien laukut pakataan päällekkäin. Näin lomailijat saavat kävellä kevyempien kantamuksiensa kanssa. Tosin pientä ja nopeaa thaimaalaista kärryntyöntäjää on silti hyvä seurata tarkasti tai kaduilla tottuneesti liikkuva opas saattaa hävitä ihmisvirtaan ja viedä laukut perille asti ilman niiden omistajia. Tavaroiden kujetus on usein majapaikalle mentäessä ilmainen, mutta poislähtiessä kuljetuksesta joutuu usein maksamaan.

Muille rannoille ja läheisille saarille voi myös vuokrata pitkähäntäveneen kuskeineen joko yhdensuuntaisen matkan, päiväretken tai koko loman ajaksi. Liikkuminen pitkähäntäveneellä on suhteellisen helppoa ja nopeaa, mutta erittäin äänekästä moottoreista johtuen, joten pidemmille välimatkoille isommat laivat ovat mukavampia ja korvia säästävämpiä. Pitkähäntäveneiden hinnat vaihtelevat matkan keston ja pituuden mukaan, mutta tinkiminen hyvässähengessä voi tiputtaa oleellisesti taksaa lähtöhinnasta.

Phi Phin majoitus

Koh Phi Phi Donilla on monentasoista majoitusta jaetuista huoneista luksustasoisiin hotelleihin. Pääsääntöisesti lähempänä rantaa sijaitsevat majoistuskohteet ovat hinnakkaampia ja reppureissaajille soveltuvat, edullisemmat majoitukset sijaitsevat joko aivan keskustassa myöhään aukiolevien baarien yläpuolella tai kävelymatkan päässä mäen päällä. Rauhallisempaa majoitusta kannattaa etsiä saaren toiselta puolelta, johon pääsee ainoastaan kävellen tai pitkähäntäveneellä.

Kuumimpaan sesonkiaikaan loka/marraskuulta toukokuulle majoituksesta voi ajoittain olla saarella pulaa, sillä luonnonkaunis saari on kasvattanut suosiotaan ja matkailijavirrat ovat moninkertaistuneet viime vuosien aikana. Huomioon kannattaa ottaa myös Koh Phangnanin Full moon –partyjen ajankohdat, sillä hyvin monet juhlijat tulevat täydenkuunjuhlista suoraan Koh Phi Phille.

Miten Phi Phi -saarille pääsee?

Suomalaisilla matkanjärjestäjillä on Koh Phi Phi usein omatoimikohteena, joten saarella ei ole oppaiden palveluita saatavilla. Läheisistä matkakohteista, kuten Phuketista ja Krabilta, järjestetään kumminkin päiväretkiä Koh Phi Phille sukelluksen ja snorklauksen merkeissä.

Lähimmät lentokentät sijaitsevat Phuketissa ja Krabilla. Phuketista, Krabilta ja Koh Lantalta kulkee päivittäin laivoja saarelle ja sieltä pois. Phuketista laivamatka kestää noin 2,5 tuntia ja Krabilta ja Koh Lantalta n. 1,5 tuntia . Saarelle saavuttaessa jokaiselta matkustajalta peritään 20 thaimaan bathia saaren puhtaanapitoon ja luonnonsuojelualueen ylläpitoon.

Kuvat: Flickr / Eulinky, Katy Rawlings, Ilse Reijs and Jan-Noud Hutten, Katy Rawlings