Parintuhannen asukkaan Koh Kood on vielä verrattain koskematon lomakohde, jossa voi nauttia rauhasta, luonnonäänistä, valkeista hiekkarannoista ja merenalaisista maisemista.

Rauhaa ja valkeita hiekkarantoja

Koh Kood tai Koh Kut on Thaimaan neljänneksi suurin saari. Kooltaan se on hieman yli 100 neliökilometrin kokoinen ja se sijaitsee Thaimaan itäosassa lähellä Kambodzhaa.

Rentouttavaa rantalomaa kaipaavalle Koh Kood on mitä mainioin kohde, sillä saari on pääasiassa vihreää viidakkoa ja valkeita hiekkarantoja. Kaukana ovat liikenteen melu ja suuren ostoskeskukset, vaikka matkailu saarelle onkin pikkuhiljaa lisääntynyt.

Koh Koodin keskiosasta löytyy vihreää sademetsää ja meren rannalta pitkiä ja valkoisia hiekkakaistaleita. Saaren parhaat rannat – ja samalla suuri osa hotelleista – sijaitsevat saaren länsilaidalla. Tunnettuja saaren rantoja ovat esimerkiksi kaunis Ao Khlong Chao ja Ao Phrao.

Saaren suurimpia kyliä on saaren koillisosassa sijaitseva Ao Salat (tai Ao Salad). Pienessä kalastajakylässä voi esimerkiksi pistäytyä paikallisissa ravintoloissa tai vain nauttia tunnelmasta.

Pulahda veteen tai sukella viidakkoon

Rentoon löhöilyyn voi Koh Koodilla kuluttaa vaikka koko loman. Mikäli kuitenkin kaipaa lomaansa hieman aktiivisempaa menoa, kannattaa pulahtaa esimerkiksi pinnan alle. Paikallisilta järjestäjien, kuten Koh Kood Diversin, valikoimista löytyy snorklaus- ja sukellusretkiä. Saaren ympäristöstä löytyy useampiakin hyviä sukelluskohteita.

Kirkkaan meriveden lisäksi maisemia löytyy myös sisämaasta ja vehreästä viidakosta. Koh Koodilla retkiä voi tehdä alueen pieniin kyliin tai luonnonnähtävyyksille. Yksi saaren tunnetuimmista käyntikohteista on Nam Tok Khlong Chaon vesiputous.

Kaukana kaupallisuudesta

Kauppoja ja kansainvälisiä ravintolaketjuja on Koh Koodilla vaikea löytää. Hotelliravintolasta kannattaa kuitenkin uskaltautua maistelemaan paikallisten pikkuravintoloiden herkkuja. Ravintoloita löytyy esimerkiksi Ao Salatin kylästä.

Kauppoja saarella ei ole kuin nimeksi. Saarella ei myöskään ole pankkiautomaatteja, joten matkailijan on hyvä varautua ottamalla mukaan tarpeeksi käteistä.

Thairuokaa kannattaa maistella. Kuva: Flickr / mimolag / Imola Grácia Marjai

Ei yöelämää

Bilettäjille Koh Kood ei ole oikea kohde, sillä saarella ei ole juuri yöelämää.

Hyppää mopon selkään

Koh Koodilla liikkuu kätevimmin kävellen, polkupyörällä tai mopolla, sillä autot ovat saarella vähissä. Rannikko- ja merimaisemiin voi tutustua veneretkillä tai vaikkapa vuokrakanootilla meloen.

Lennot ja matkustus Koh Koodille

Koh Koodille voi saapua esimerkiksi Bangkokin ja Tratin lentokenttien kautta. Tratin kentältä matka jatkuu ensin bussilla satamaan ja sitten laivalla saarelle. Koh Koodille on veneyhteys myös esimerkiksi Koh Changilta.

Monentasoista majoitusta

Vaikka saari vaikuttaa moniin Thaimaan vilkkaisiin lomakohteisiin verrattuna vielä lähes koskemattomalta, on Koh Koodilla jo tarjolla monia hotelleja ja resortteja. Tarjolla on luksusluokan majoitusta, mutta majapaikkoja löytyy myös reppureissaajille.

Monet hotelleista sijaitsevat saaren länsilaidalla.

Matkat Koh Koodille

Matkoja Koh Koodille järjestää esimerkiksi Kaleva Travel.

Lisätietoa:

Koh Kood.com
Wikitravel
Travelfish.com/Ko Kut
Thaimaaopas.fi/Koh Kood
Koh Kood Divers

Kuvat: Flickr / permanently scatterbrained/eric molina, mimolag/Imola Grácia Marjai

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *